Sanoin teitä ystäviksi

Opetuksia Siionista nro 45

Sanon teitä ystäviksi

Kirj. Elhanan ben-Avraham

”Abraham uskoi Jumalaa…ja häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi” (Jaak. 2:23).

”En sano teitä enää palvelijoiksi…Minä kutsun teitä ystäviksi” (Joh. 15:15).

Messias lausui nämä sanat opetuslapsilleen Jerusalemissa Pääsiäisen vieton yhteydessä. Tätä juhlaa vietetään pääasiallisesti Israelin Egyptistä vapautumisen, exoduksen, muistoksi, jonka aikana orjakansasta tuli vapaista miehistä ja naisista koostuva kansa. Pitkäaikaisena pääsiäisperinteenä on laulaa Avadim hajinu(olimme orjia), ´mutta nyt me olemme vapaita´. Tässä yhteydessä Jeshua lausui nuo vallankumoukselliset sanat; hepreaksi sana ´palvelijat´ on ´avadim´, eli sama kuin ´orjat´. Tarkempi käännös kuuluisi siis: ”En sano teitä enää orjiksi, sillä orja ei tiedä, mitä hänen herransa tekee. Minä kutsun teitä ystäviksi, sillä olen ilmoittanut teille kaiken, mitä olen kuullut Isältäni.”

Heprean sana ystäville on ´haverim´, joka on yksikkömuodossa ´haver´, ja sen juurisana tarkoittaa ´olla läheisessä yhteydessä´. Niin on kirjoitettu Aabrahamista, koko Israelin ja kaikkien uskovien isästä, ja myös Ismaelin isästä. ”Abraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi, ja häntä kutsuttiin Jumalan ystäväksi.” Kaupunki, jonne Aabraham ja hänen vaimonsa Saara on haudattu (samoin hänen poikansa Iisak ja Ismael vaimoineen), on nimeltään Hebron (hepreaksi  Hevron), ja arabiaksi se on Al-Khalil. Molemmat sanat merkitsevät ´ystävä´, Aabrahamin, Jumalan suuren ystävän mukaan. Näin Jeshua viittasi pääsiäisaterialla suhteeseen, joka Aabrahamilla oli Jumalaan ystävänä. Jeshuan työnä ja tehtävänä oli palauttaa tuo henkilökohtainen suhde ihmisten ja Jumalan välille sellaiseksi kuin se oli Aabrahamilla. Ihmiset eivät olisi enää synnin orjia ja siten Jumalan vihollisia, vaan heistä tulisi nyt Jumalan ja toistensa läheisiä ystäviä. Tämä on evankeliumin pääsanoma.

Mitä tai mikä on ystävä?  Ystävä on hän, jonka kanssa meillä on läheinen ja syvä luottamuksen, rakkauden ja uskollisuuden täyttämä suhde. Ystävä on hän, jonka tukeen voimme luottaa, joka uskoo meistä pelkkää hyvää ja katsoo läpi sormiensa puutteitamme. Voidaan sanoa myös, että kyse on pitkästä ja kestävästä suhteesta, johon kuuluu yleensä ajoittain myös väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä, niin kuin missä tahansa pitkässä ja läheisessä suhteessa. Usein vasta joku kriisi paljastaa ystävyyden laadun, onko se aitoa vai teeskenneltyä. Tosi ystävä on hän, joka tietää, kuinka kauheita voimme olla, mutta myös kuinka hyviä voimme olla. Mutta tällaisen ystävyyden (ja myös avioliiton) säilymiseksi osapuolilta vaaditaan kärsivällisyyttä, kunnioitusta, rakkautta ja hyvin usein myös anteeksiantamista. Tällainen resepti annettiin Messiaan opetuslapsille, kun Messias sanoi heille: ”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että rakastatte toisianne.” Vaikka niin on usein helpompi sanoa kuin tehdä, siinä on evankeliumin universaali tavoite.

Samalla pääsiäisaterialla Messias sanoi myös: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta” (Joh. 15:13). Sen hän olisi todella tekevä seuraavana päivänä ristillä, eikä vain opetuslastensa puolesta vaan koko ihmiskunnan puolesta, joka uskoisi hänen hyvyyteensä ja armoonsa ja kutsuisi häntä Ystäväksi.

Mikään ei ole niin kallisarvoista kuin vanhat ja uskolliset ystävät.  He ovat kuin vanha villainen metsästystakki, joka on lämmittänyt talven ja vastoinkäymisten viiltävissä tuulissa. He ovat myös kuin vanha, uskollinen metsästyskoira, joka näki, kun ammuimme ohi ja suolsimme suustamme kirouksia, mutta joka katsoi muualle eikä koskaan muistuttanut meitä asiasta. Vanhat ystävät ovat ihmisiä, joihin olemme luottaneet ja luotamme edelleenkin, koska he ovat osoittautuneet luottamuksen arvoisiksi, sillä todellista ystävyyttä tai todellista rakkautta ei voi olla ilman luottamusta. Todelliset ystävämme tietävät vahvuutemme ja myös heikkoutemme, koska olemme kokeneet yhdessä sekä hyviä että pahoja päiviä, ja he rakastavat meitä niistä molemmista huolimatta ja arvostavat meitä sen vuoksi, mitä ja keitä me olemme, ei sen vuoksi mitä meidän pitäisi olla tai mitä emme vielä ole.     

Minua on siunattu joukolla todellisia vanhoja ystäviä, heistä monen kanssa ystävyys on kestänyt jo 70 vuotta tähän mennessä, mikä on lähes kaksi kertaa niin kauan kuin mitä esikoispoikani on ollut elossa. Liikekumppanini ja minä olemme tunteneet toisemme niin kauan – viisivuotiaasta lähtien – ja yhteistyömme on sujunut loistavasti melkein 40 vuotta ilman kirjoitettua sopimusta tai edes kädenpuristusta – vain luottamuksen varassa. Muilla pitkäaikaisilla ystävillä on hyvin erilaiset poliittiset ja hengellisetkin käsitykset kuin minulla, mutta uskoen toisistamme pelkkää hyvää me kärsimme, kunnioitamme ja rakastamme toinen toistamme ystävinä. 

Vanhat ystävät ovat sellaisia, joiden kanssa emme ehkä ole yhteydessä vuosikausiin, mutta kun kohtaamme taas, jatkamme epäröimättä siitä, mihin jäimme edellisen kerran tavatessamme. He ovat ihmisiä, joiden voin luottaa varmistavan selustani taistelussa, vaikka en olisi edes täysin oikeassa. Nuo todelliset ystävät, joita emme aina edes ajattele, ovat kuin tähdet taivaallamme; jos yksi niistä katoaisi, yömme olisivat pimeämpiä heidän valonsa puuttuessa.

Vaimoni on ollut jo 40 vuotta vanha ystäväni. Olemme kokeneet yhdessä päivänpaisteet ja myrskyt, sairauden ja synnin, muistomme ovat yhteisiä ja nauramme ja olemme yhä rakastuneita, enimmäkseen. Kultainen noutajani on rakastava ystäväni kaikkina aikoina, päivin öin, eikä se koskaan tuota pettymystä (ja odotan näkeväni sen taivaassa). Olen tarjonnut ystävyyttä joillekin ihmisille, mutta he eivät ole tahtoneet, kyenneet tai olleet ystävyyden arvoisia. Eniten sattuu se, kun luotettu ystävä pettää luottamuksen, sillä sitä on yhtä mahdoton korjata kuin murtunutta selkäydintä. Olen ollut uskollinen ystävä lapsilleni heidän syntymästään lähtien, vaikka he eivät sitä vielä ehkä ymmärräkään.

Isoveljeni on vanhin vanhoista elossa olevista ystävistäni. Hän on tuntenut minut syntymästäni saakka 75 vuotta sitten, ennen kuin minä tunsin hänet. Ja HERRA on ihmeellisin ja uskollisin vanhoista ystävistä, joka rakastaa minua sellaisena kuin nyt olen, ei sellaisena kuin minun pitäisi olla. Eikä hän lakkaa koskaan kannustamasta minua vaan kehottaa jatkamaan tuota parempaa päämäärää kohti. Hän sanoi: ”Ystäviksi minä sanon teitä”, ja vain sillä on merkitystä loppupeleissä ja sen jälkeen. Vanha ystävyyssuhde on ehkä korkein päämäärä, jonka ihmiskunta voi saavuttaa joko kaltaistemme Jumalan kuviksi luotujen kanssa tai Jumalan kanssa – aarre, joka ei ole rahalla ostettavissa. Suokoon Herra, että pääsiäisiltana asetettu ehtoollinen, jonka nautimme, ei olisi pelkkä seremonia vaan todellakin ystävien kesken nautittu ateria.

Kirjoittajasta: Elhanan ben-Avraham syntyi vuonna 1975. Hän on tunnustettu taiteilija ja runoilija, kahden lapsen isä, neljän lapsenlapsen isoisä, ja hän on asunut Israelissa vuodesta 1979.  Hän on palvellut IDF:ssä, opettanut Raamattua kansainvälisesti, julkaissut viisi kuvitettua runokirjaa, maalannut kaksi suurta Raamattuaiheista muraalia julkisiiin rakennuksiin Jerusalemissa. Viimeksi hän on tuottanut mm. Jerusalemin kuvitetun Raamatun. Hän ja hänen vaimonsa asuvat rauhallisessa kylässä Juudean vuorilla.