Parashat Tazria-Metzora: Olemmeko me Israelin spitaalisia?
16.4.2018, Yehuda Bachana.
Tämän viikon Toora –jaksossa opimme ihosairauksista, jotka voivat aiheuttaa epäpuhtautta. Nämä erityiset sairaudet vaativat epäpuhtaiden yksilöiden eristämistä niistä, jotka olivat terveitä.
”Jos jonkun ihoon tulee nystyrä tai ihottuma tai vaalea pilkku, niinkuin pitalitauti olisi tulemassa hänen ihoonsa, vietäköön hänet pappi Aaronin tai jonkun hänen poikansa, pappien, eteen. Ja jos pappi tarkastaessaan sairasta paikkaa ihossa huomaa, että karvat sairaassa paikassa ovat muuttuneet valkoisiksi ja että se paikka näyttää muuta ihoa matalammalta, on se pitalitautia; ja niin pian kuin pappi on sen huomannut, julistakoon hän hänet saastaiseksi.” – 3. Moos. 13:2,3
Mitä spitaali merkitsee meille tänään?
Kuinka sairaudet, jotka on jo kauan sitten voitettu nykylääketieteen avulla, ovat meille ajankohtaisia tänään?
Henkilö, jolla pappi oli julistanut olevan saastuttava ihosairaus, piti siirtää leirin ulkopuolelle, ja kaikkea, mitä tuo ihminen kosketti, pidettiin saastaisena. Yksi niistä ihosairauksista, joista opimme tämän viikon lukukappaleesta, on spitaali, jonka nykyaikainen lääketiede on voittanut.
Vaikka keskusteleminen spitaalista saattaa vaikuttaa nykytilanteeseen soveltumattomalta, kohtaamme haasteen löytää uutta merkitystä ajatellen lukukappaleemme esille tuomia sairauksia, jotka eivät näennäisesti liitykään elämäämme.
Spitaali on ihosairaus, joka mainitaan Raamatussa vakavana tartuntatautina, johon ei ole parannuskeinoa. Juutalaisen ajattelun ja ymmärryksen mukaan tämä sairaus on rangaistus, joka johtuu henkilön huonosta käytöksestä, erityisesti panettelusta – kun me vahingoitamme ihmisiä ja nolaamme heitä julkisesti juoruamalla tai puhumalla pahaa heistä selän takana.
On hyvin helppoa alkaa puhua pahaa toisista tai osallistua vahingollisten juorujen kuunteluun. On vaikeaa olla uskomatta panettelua, kun kuulemme sitä, riippumatta siitä, miten monesti olemmekin havainneet sen olevan valhetta ilman totuuden häivää.
Panettelu on sairaus
Kielteisyydellä on voima; meillä on taipumus muistaa toisten lankeemukset ja heikkoudet ennen kuin ajattelemme heidän myönteisiä puoliaan. Kun sanomme tai kuulemme huonoja asioita muista ihmisistä, tunnemme jonkinasteista tyydytystä. Se on tunneaistimus, joka haluaa niellä jonkun toisen ihmisen.
Viattomista, onnellisista lapsista, jotka näkevät hyvän, kauniin ja hauskan kaikessa, olemme tulleet varovaisiksi aikuisiksi, jotka ovat erikoistuneet löytämään sopimatonta, erilaista ja pahaa toisista ja maailmasta. Ironista on, että pidämme tämän kaltaisesta asioiden tilasta, jopa nautimme siitä.
Näyttää siltä, että nykyisin kukaan ei enää häpeä synnillistä puhetta. Luulen, että useimmat meistä syyllistymme syntiin tässä, enkä luule, että kenelläkään on ongelmia tunnustaa tämä.
Toisaalta jos kuitenkin kysyisin, onko kukaan syyllistynyt epäpuhtaaseen ajatteluun, varkauteen ja petokseen, kukaan ei myöntäisi. Tämä johtuu siitä, että näitä asioita pidetään hävettävämpinä.
Me kaikki tiedämme, että sopimaton puhe ja panettelu ovat syntiä, mutta kukaan ei ole näistä todella häpeissään. Spitaali, joka tulee kielteisestä puhumisesta, on fyysinen merkki kielteisestä mielentilasta. Ja tätä juuri Jeshua tarkoittaa, kun hän puhuu seuraavasti:
”Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen.” – Matt. 15:11
Opetuslastensa pyynnöstä Jeshua selittää tätä sanontaa:
”Mutta mikä käy suusta ulos, se tulee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.” – Matt. 15:18,19
Leirin ulkopuolelle meneminen
Iso kysymys on, miten me pääsemme ulos tällaisesta tilanteesta? Spitaalinen, se, joka puhui pahaa ja loukkasi toisia, menee ulos eristyksiin leirin ulkopuolelle, pois ryhmästä.
Siellä ei ole muita ihmisiä, joista puhua, ja siellä alkaa puhdistautumisen henkinen prosessi, joka johtaa taudista vapautumiseen. Sitten spitaalinen upotetaan veteen, kaikki ihokarvat ajetaan pois, ja vasta sitten alkaa uusi elämä. Tämä viittaa uudestisyntymiseen.
Ymmärryksemme mukaan se, joka syntyy uudesti, on henkilö, joka julistaa uskovansa Jumalaan ja pitää Jeshuaa henkilökohtaisena Vapahtajanaan ja pyhittää elämänsä tuosta hetkestä lähtien Jumalalle. Tällainen henkilö upotetaan veteen ja hän nousee sieltä uutena ihmisenä. Tämä merkitsee kuolemaa vanhalle ihmiselle ja hänen synnilleen ja ylösnousemusta uuteen elämään.
Spitaalinen kansakunta
Jopa kansakuntana Jumala antaa meille toisen mahdollisuuden ja uuden alun. Jumala puhdistaa meitä kerta toisensa jälkeen, ja hän antaa meille lukemattomia mahdollisuuksia tähän, pääasiassa yhdestä syystä, joka toistetaan monia kertoja Toorassa – että meistä tulisi hänen kansansa, ja hän olisi meidän Jumalamme. Tästä johtuen meitä käsketään noudattamaan Jumalan käskyjä.
”Sano sentähden: ’Näin sanoo Herra, Herra: Minä kokoan teidät kansojen seasta ja kerään teidät maista, joihin teidät on hajotettu, ja annan teille Israelin maan.’ Ja he tulevat sinne ja poistavat siitä kaikki sen iljetykset ja kaikki sen kauhistukset. Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.” – Hes. 11:17-20
Oli aikoja, jolloin maailman kansat pitivät juutalaisia spitaalisina. Meidät torjuttiin ja työnnettiin ulkopuolelle leirin. Jumala lupasi, että tämä muuttuisi, maailma näkisi Israelin kansan siunauksena ja he haluavat olla lähellä meitä.
Itse asiassa me näemme tämän suuntauksen voimistuvan tänä aikana. Syy tähän on Jeshua, joka naulittiin ristiin juutalaisten Kuninkaana. Uskovat kaikkialta maailmasta haluavat olla osallisia hänen kuningaskunnastaan, he haluavat osallistua tästä siunauksesta, ja he lähestyvät juutalaisten Kuningasta ja hänen kansaansa.
Spitaali merkitsee hylkäämistä
Kun etsin asiaankuuluvaa merkitystä tälle parashalle, ymmärrän sen olevan hylkääminen, olipa se oikeutettu tai väärä. Nykyisinkin me katselemme niitä, jotka ovat erilaisia kuin me, sellaisina, jotka haluamme pitää itsestämme loitolla, haluamme työntää heidät leirin ulkopuolelle aivan kuten spitaalinen heitetään ulos. Olipa sitten kysymys heidän ihonväristään, rodustaan tai kansallisuudestaan, uskonnostaan tai uskostaan.
Usein me pelkäämme eniten ihmistä, joka kuuluu meidän kanssamme samaan uskontokuntaan, uskoon, rotuun tai kansallisuuteen, mutta jolla on erilainen teologinen näkemys kuin meillä. Tuntuu, että meidän on pakko pitää häneen etäisyyttä.
Näemme ihmisen, jolla on erilainen teologinen näkemys vaarallisena, sellaisena, joka voisi tartuttaa meihin ”nykyaikaista spitaalia”, oman teologisen laatikkomme ulkopuolella olevaa ajattelua.
Voivatko spitaaliset tuoda siunauksen?
Mahtaisiko olla niin, että sana pelastuksesta, lunastuksesta, menestyksestä voisi tulla spitaalisen suusta? Tämä tapahtui tämän viikon Toora-jaksoon liittyvässä haftarassa (profeettatekstissä).
Voiko sellaista tapahtua vielä tänä aikana? Olemmeko kykeneviä ottamaan vastaan sanoman, totuuden? Mikä tärkeintä, kun on kysymys minusta ja Netivyah’in työstä: Haluaako Israelin kansa kuulla pelastuksen evankeliumin messiaanisen juutalaisen suusta?
Profeettatekstimme tällä viikolla on 2. Kun. 7:3-20. Tätä tekstiä edeltävässä luvussa kerrotaan Samarian suuresta nälänhädästä, joka johtui aramilaisten piirityksestä.
Aramin armeija ympäröi Samarian kaupunkia ja katkaisi täysin kaikki mahdollisuudet ruoan saantiin. Tarkoitus oli valloittaa kaupunki. Samarian nälänhätä oli kauhea, ihmiset alkoivat syödä lapsiaan, he olivat täysin epätoivoisia.
Kuningas halusi tappaa profeetta Elisan. Elisa kääntyi kuninkaan puoleen ja lupasi pelastusta, mutta johtajien oli vaikea pitää yllä toivoa sellaisen toivottoman ja vaikean ajan keskellä.
Haftaramme alkaa 7. luvun jakeesta 3. Siellä huomiomme kiinnittyy neljään spitaaliseen, joiden ahdinko oli jopa suurempi kuin kaupungin asukkaiden. He olivat aivan kuolemaisillaan nälkään, niinpä he päättivät riskeerata elämänsä lopullisesti ja mennä Aramin leiriin anomaan armoa.
Sillä ei ollut enää merkitystä, vaikka he saisivatkin surmansa, he sanoivat, sillä hehän olivat jo nälkäkuoleman partaalla. Mutta kenties Aramin sotilaat heittäisivät joitain leivänmuruja heidän tielleen.
Ajattelen, että nuo neljä spitaalista pitivät kovasti ääntä lähestyessään, sillä he eivät halunneet, että vartijat näkisivät heidän hiiviskelevän niin kuin vakoojat tai kuten tarkkailu- tai salamurharyhmä. He halusivat kiinnittää aramilassotilaiden huomion ja pyytää, että nämä antaisivat säälistä heitä kohtaan joitain leivänmuruja.
Kun spitaaliset saapuivat leiriin, he huomasivat sen olevan hylätty. Ja Raamattu kertoo, että Jumala sai aikaan sen, että spitaalisten lähestymisen ääni kuulosti mahtavan armeijan ääneltä, jonka vuoksi aramilaiset ajattelivat, että Egyptin armeija oli tullut taistelemaan heitä vastaan.
Tuloksena oli se, että Aramin armeija pakeni ja jätti taakseen kaiken – ruoan, hopean, kullan – kaiken omaisuutensa.
Spitaalisemme käyvät ryöstämään leiriä, mutta alkavat tuntea syyllisyyttä. Yksi heistä nosti esille kansallistunteen huolimatta siitä, että heidät oli heitetty ulos kaupungista sen piirityksen aikana.
Spitaalisten koetus
Tuona samana yönä he menivät välittömästi takaisin kertomaan kuninkaalle. mutta kuningas pelkäsi, että se oli ansa:
”Silloin kuningas nousi yöllä ja sanoi palvelijoilleen: ’Minä sanon teille, minkä aramilaiset meille tekevät. He tietävät meidän kärsivän nälkää, ja sentähden he ovat poistuneet leiristä ja piiloutuneet kedolle, ajatellen: kun ne lähtevät kaupungista, niin me otamme heidät elävinä kiinni ja menemme kaupunkiin.’” – 2 Kings 7:12
Sen jälkeen kun kuningas oli varmistunut siitä, että se ei ollut ansa, kansa meni ulos kaupungista ja pelastui juuri niin kuin Elisa oli ennustanut.
Lopuksi
Meitä messiaanisia juutalaisia voitaisiin katsella kuin noita spitaaliin sairastuneita. Loput kaupungin asukkaista eivät halua olla yhteydessä meidän teologiaamme.
Mitä tulee juutalaisten keskinäiseen vuoropuheluun, meidät on potkaistu ulkopuolelle leirin. Mutta juuri meillä on mahdollisuus viedä viestiä Jeshuasta, joka istuu odottamassa aivan kulman takana.
Arvelen, että Israelin kansa haluaa tarkistaa ja nähdä, onko tämä jonkinlainen kristillinen ansa tähdätty saamaan heidät vaihtamaan uskontoaan.
Mutta meitä koetellaan myös. Mitä viestiä me viemme? Viestiä juutalaisuudesta vai kristillisyydestä? Pysyvätkö ihmiset uskoon tulon jälkeen uskollisina Tooralle ja esi-isiensä perinteille ja juutalaiselle identiteetille?
Sen evankeliumin, jota me saarnaamme, tulisi johtaa siihen, että me voimme vilpittömästi ja rehellisesti vastata ”kyllä” kaikkiin näihin kysymyksiin.