Parashat Vayikra: Jumala ei halua uhriasi, hän haluaa sinut
18. 3. 2018, Yehuda Bachana
Aloitamme tänä sapattina 3. Mooseksen kirjan lukukappaleella Parashat Vayikra. 3. Mooseksen kirja keskittyy käskyihin, joista monet liittyvät uhreihin, ilmestysmajassa tapahtuvaan pyhään palvelukseen ja pappien vihkimistä koskeviin lakeihin.
Sen alussa on selostusta lukuisista uhreista, joihin kuuluvat vapaaehtoiset uhrit, syntiuhrit jne. Se, että Jumala vaati erilaisia uhreja, eri aikoina ja monista eri syistä, viittaa uhrien tärkeään asemaan Jumalan palvonnassa.
Pitääkö Jumala joitain uhreja toisia parempina?
Uhreja esiintyy kautta Raamatun alkaen 1. Mooseksen kirjasta Tooran ja Uuden testamentin loppuun. Ensimmäinen uhraaminen tapahtui Kainin ja Aabelin, Aadamin ja Eevan poikien toimesta, ja tämä muodosti taustan ensimmäiselle kateuden ja murhan purkaukselle.
Tämä kertomus johtaa meidät myös kysymykseen, joka liittyy uhrin laatuun ja uhrin tuojan tarkoitukseen uhria tuodessaan. Toisin sanoen: Onko totta, että mitä suurempiarvoinen uhri on, sitä vakavampi tarkoitus on sen tuojalla? Vai onko mahdollista, että näiden kahden asian välillä ei ole mitään yhteyttä?
Katsotaan kertomusta lähemmin:
”Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi.” – 1. Moos. 4:3-5
Miksi Jumala ei katsonut hyväksyvästi Kainin ja hänen uhrinsa puoleen? Jotkut kommentaattorit sanovat, että Aabel toi uhreja laumansa esikoisista, parhaista eläimistä, joita hänellä oli.
Kuitenkin Kainin tapauksessa kerrotaan, että hän toi joitain maan hedelmiä mutta ei välttämättä satonsa parhaimmasta osasta. Raamatun selittäjät ymmärtävät tästä, että vallitsee suhde se välillä, minkä laatuinen uhri on, ja sen välillä, miten syvällinen tarkoitus on sen tuojalla.
On muita selittäjiä, jotka tulkitsevat tekstiä vähän eri tavalla:
Raamattu ei sano: ”Herra katsoi Aabelin uhrin puoleen, mutta Kainin uhrin puoleen Herra ei katsonut.” Pikemminkin se sanoo: ”Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut.”
Nämä selittäjät väittävät, että ero riippuu pelkästään niiden ihmisten persoonallisuuksista, jotka toivat uhria eikä uhreista sinänsä. Kainia itseään ei hyväksytty ja sen vuoksi ei myöskään hänen uhriaan.
Mutta Aabelia katsottiin suosiollisesti ja niin myös hänen uhrinsakin hyväksyttiin. Se, hyväksyykö Jumala uhrin, riippuu henkilöstä, joka uhrin uhraa, hänen identiteetistään, tarkoituksistaan ja taustastaan.
Jumala ei halua uhriasi, hän haluaa sinut
Meillä on taipumus ajatella, että uhri on se, joka tuottaa sovituksen synneistämme ja että Jumala hyväksyy sen joka kerta. Uhrin tarkoitus on tuottaa anteeksiantamus, ja mitä parempi ja kalliimpi se on, sitä suurempi on sen tuoksu Jumalan edessä.
Ja vastineeksi Jumala on tyytyväisempi ja antaa anteeksi väärät tekomme. Tällä tavoin ajattelemme myös Jeshuasta; hän on meidän täydellinen uhrimme, pelastuksen takaaja.
Jumala haluaa kuitenkin enemmän kuin uhrin, hän haluaa uhrin tuojan sydämen. Se, mikä on tärkeää uhria tuotaessa, on uhraajan tahto, vakavuus ja todellinen tarkoitus. Jumala tutkii sydämen, ja jos henkilön sydän kestää tutkimuksen, Jumala hyväksyy uhrin.
Uskovina meillä on taipumus ajatella, että Jeshuan uhri on puhtain ja halutuin, ja se pitää paikkansa. Kuitenkin tämä on vain puolet yhtälöstä. Toinen puoli muodostuu uhraajan ja pelastuksen vastaanottajan identiteetistä ja tarkoituksesta – meidän tarkoituksestamme uskovina.
Voiko Jumala hylätä uhrin?
Voiko Jumala hylätä uhrin? Voiko hän torjua paaston ja rukouksen?
Kyllä todellakin. Jesaja opettaa, että jos meidän tarkoituksemme ja sydämemme eivät ole kohdallaan, silloin paastoamisemme, uhrimme ja pyhäpäivien viettomme ovat turhia. Niin kuin ilmenee seuraavista jakeista:
Mitä ovat minulle teidän paljot teurasuhrinne? sanoo Herra. Minä olen kyllästynyt oinas-polttouhreihin ja juottovasikkain rasvaan. Mullikkain, karitsain ja kauristen vereen minä en mielisty. Kun te tulette minun kasvojeni eteen, kuka sitä teiltä vaatii – minun esikartanoitteni tallaamista? Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus. En kärsi uuttakuuta enkä sapattia, en kokouksen kuuluttamista, en vääryyttä ynnä juhlakokousta. Minun sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne; ne ovat käyneet minulle kuormaksi, jota kantamaan olen väsynyt. Kun te ojennatte käsiänne, minä peitän silmäni teiltä; vaikka kuinka paljon rukoilisitte, minä en kuule: teidän kätenne ovat verta täynnä. – Jes. 1:11-15
Ajattelemmeko, että Jumala haluaa meidän viettävän hänen juhliaan ja pitävän myös hänen sapattinsa? Onko tärkeää käydä hänen seurakunnassaan ja rukoilla häntä?
Tekstissä Jumala sanoo meille: ”Tuletteko Jumalan huoneeseen? Miksi? Kuka teiltä tätä pyytää? Älkää tulko, en halua nähdä teitä.”
Tämä siksi, että mitä hyvänsä me teemmekin, on kauhistus: sapatit, pyhäpäivät, paastoaminen jne.
Jesaja puhui voimakkaasti tässä tekstissä, ja Jumala sanoo meille hänen kauttaan – me rukoilemme, mutta hän ei kuule. Me viemme hänelle uhrin, vaikka hän ei hyväksy meiltä mitään.
Jesaja jatkaa tuomalla esiin ohjeita meille oppiaksemme, miten olla otollisia Jumalan edessä jälleen uudestaan:
”Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.”– Jes. 1:16,17
Meidän on uhrattava hyvällä tarkoituksella
Ennen kuin tulemme seurakuntaan kohtaamaan Jumalaa, ennen kuin viemme hänelle rukouksemme ja uhrimme, ennen kuin sanomme Jumalalle ”Jeshuan Messiaan nimessä”, meidän on tultava hyvin aikomuksin.
Meidän on seisottava Jumalan edessä sen jälkeen, kun olemme tehneet voitavamme uudistaaksemme suhteemme toinen toisiimme yhteisössä, vanhempien ja lasten välillä, työnantajien ja –tekijöiden välillä jne. Meidän on uudistettava suhteemme toisiimme ennen kuin viemme uhrimme ja rukouksemme Jumalan eteen.
Toinen toistemme kunnioittava kohteleminen menee uskonnon edelle:
”Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.”– Matt. 5:23,24
Anna uhri sydämestä
Se osa, joka tämän viikon lukukappaleessa koskettaa minua eniten, on se, missä Jumala käski Israelin kansaa uhraamaan uhrin syntiensä sovittamiseksi. Jokaisen ihmisen piti tuoda lammas, mutta jos taloudellinen tilanne ei sitä sallinut, Jumala hyväksyi myös uhreiksi kaksi kyyhkystä. Jälleen, jos tämäkin on kykyjen ulottumattomissa, Jumala hyväksyi uhriksi eefa-mitan jauhoja. Löydämme nämä ohjeet 3. Moos. 5:6-12.
Sen, mitä olen oppinut tästä jaksosta, on olla oma itseni. Opin, että on olennaista tuntea omat rajoittuneisuutensa, vahvuutensa, ja mitä minä voin tehdä Jumalalle. Vaikka minulla on vain kaksi penniä annettavana, silloin se riittää, niin kuin se oli tarpeeksi sille vanhalle leskelle, josta kerrotaan Uudessa testamentissa.
Jumalan silmissä hän antoi temppelille lahjan, joka oli paljon suurempi kuin täydet korit kultaa, jotka annetaan jonkun liiasta.
Kun me seisomme Jumalan tuomioistuimen edessä, hän ei kysy meiltä: “Miksi et ollut niin kuin Mooses?” Jumala ei kysy meiltä edes: ”Miksi et ollut enemmän Jeshuan kaltainen?” siitä tosiasiasta huolimatta, että uskovina me usein haluamme kysyä: ”Mitä Jeesus tekisi?”, kun me joudumme vaikean ongelman eteen.
Jumala kysyy meiltä: “Miksi et ollut enemmän oma itsesi? Miksi et ollut enemmän sellainen, joksi minä sinut loin?”
Lopuksi
Meidän on annettava sydämemme uhriksi Jumalalle, ja sen jälkeen Jumala iloiten ottaa vastaan meiltä ne lahjat, joita viemme, rukouksemme, pyhäpäivämme, sapattimme, ja paastopäivämme.
Menkäämme takaisin kohtaamme pelastuksesta Jeshuan, meidän Vapahtajamme, täydellisen uhrin kautta. Jeshua ainoastaan puhdistaa elämämme kaikesta synnistä ja epäpuhtaudesta ja esittää meidät tahrattomina ja puhtaina Jumalan edessä.
Ottaaksemme vastaan pelastuksen uhrin meillä on oltava hyvät tarkoitukset.
Kaikki uhreja koskevat käskyt perustuvat tälle: Jumala haluaa uhreja vain jos ne annetaan hyvällä tarkoituksella. Uhrin tuojan identiteetti ja tarkoitus ovat äärimmäisen tärkeitä.
