Parashat Veyakhel-Pekudei

Parashat Veyakhel-Pekudei: Jos ei anteliaisuutta, niin ei yhteisöä

11.3.2018.,Yehuda Bachana

Viikoittaista lukukappalettamme kutsutaan nimellä Parashat Vayakhel-Pekudei; se on kaksinkertainen Toora –jakso. Heprealaisen kalenterin mukaan yksi kuukausi, Adar II, lisätään jokaisena karkausvuotena.

Tämä kuukausi lisätään, jotta pääsiäinen sattuu aina kevätkuukaudelle, pasuunansoiton juhlaa vietetään aina oikeaan aikaan vuodesta ja ensimmäinen sade tulee lehtimajanjuhlan aikoihin. Tämä kuukausi lisätään, että juhlien ja pyhäpäivien järjestys pysyisi oikeana ympäri vuoden.

Siispä jos lisätään yksi kuukausi, mistä me saamme ylimääräisiä lukukappaleita tämän kuukauden sapateiksi? Tästä syystä meillä on yhdistettyjä lukukappaleita kuten Vayakhel-Pekudei, Behar-Bechukotai ja Tazria-Metzora.

Tavallisesti me luemme nämä ikään kuin yhtenä jaksona, mutta karkausvuotena, kun meillä on neljä ylimääräistä sapattia, me luemme ne erillisinä.

2. Mooseksen kirjan nopea kertaus

Tämä parasha on 2. Mooseksen kirjan viimeinen jakso, ja tästä syystä teen yhteenvedon tästä kirjasta ja siitä pitkästä tiestä, jonka Israel taivalsi. Kirjan alussa iso perhe meni Egyptiin johtuen kuivuuden ja nälänhädän ankeista olosuhteista. Lopulta tämä perhe kasvaa ja siitä tulee suuri kansa. Muistammehan, että Israelin kansa oli Egyptissä 400 vuotta. Kirjan alussa tapasimme Mooseksen, pakenimme hänen kanssaan Midianiin, ja näimme Jumalan ilmestyvän palavassa pensaassa.

Myöhemmin näimme Jumalan väkevän käden siinä, miten hän toi Israelin voimallisesti ulos Egyptistä kymmenen ankaran vitsauksen avulla – päättyen kertomukseen Punaisen meren halkeamisesta ja koko kansan kulkemisesta meren poikki. 

2. Mooseksen kirjasta ei voi tehdä yhteenvetoa mainitsematta ilmestystä Siinain vuorella ja liitontaulujen antamista. Tooran antamisen jälkeen avustusten kokoaminen ilmestysmajan rakentamista varten alkoi. Meillä on myös kultaisen vasikan ikävä tapahtuma. Tämän jälkeen tulemme kirjan loppuun, joka on parashamme. Tehtyämme yhteenvedon näistä tapahtumista, voimme havaita joukon suuria, ihmeellisiä ja hämmästyttäviä kertomuksia. Sellaisten kertomusten jälkeen on vähän vaikeaa lukea tämän viikon suhteellisen maallista Toora -jaksoa.

Jälleen kerran keskustelemme Ilmestysmajan rakennusmateriaaleista, työstä ja avustuksista. Tämän pitkän yksityiskohtaisen työn jälkeen Jumala tuli asumaan kirkkaudessaan Israelin kansan keskelle ilmestysmajassa, jonka kansa oli rakentanut, tehden siinä yhteydessä veistos- ja ompelutöitä ja tuoden lahjoja sitä varten.

Se pitkä, vaikea ja erittäin tarkka polku, jota he seurasivat, antoi meille oikeuden Jumalan läsnäoloon keskellämme.

Anteliaisuuden voima

2. Mooseksen kirja päättyy voimallisella tavalla:

”Sitten pilvi peitti ilmestysmajan, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen; eikä Mooses voinut mennä ilmestysmajaan, sillä pilvi oli laskeutunut sen päälle, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen”. – 2. Moos. 40:34,35

Mistä materiaaleista ilmestysmaja, jossa Jumala asui, oli tehty? Luimme muutama viikko sitten Parashat Terumah’sta: 

”Sano israelilaisille, että he kokoavat anteja minulle; jokaiselta, jonka sydän on siihen altis, ottakaa vastaan anti minulle.” – 2. Moos. 25:2 

Anteliaisuus on mainittu tässä parashassa (2. Moos. 35:5).

Kallisarvoisin asia, joka annettiin ilmestysmajan rakentamiseen, eivät olleet kulta eivätkä arvokkaat kivet, vaan kallisarvoisinta oli ihmissydämen alttius. Anteliaisuus oli olennaisin osa, ja juuri se rakensi Jumalan ilmestysmajan.

Rakensiko Israelin kansa todellakin ilmestysmajan omasta anteliaisuudestaan? Kyllä, itse asiassa tämä parasha opettaa, että Israelin kansa antoi tähän projektiin niin paljon, että Mooseksen oli pakko pysäyttää antaminen:

…ja [taidolliset työntekijät] sanoivat Moosekselle näin: ”Kansa tuo enemmän, kuin mitä tarvitaan sen työn valmistamiseksi, jonka Herra on käskenyt tehdä”. Niin Mooses käski kuuluttaa leirissä ja sanoa: ”Älköön kukaan, mies tai nainen, enää valmistako mitään anniksi pyhäkköä varten”. Ja niin kansa lakkasi tuomasta lahjoja. – 2. Moos. 36:5,6  

Yhteisölle antaminen on yksi inhimillisen yhteisön kulmakivistä, se on vastuun ottamista, joka johtaa muutokseen. Anteliaisuutemme yhdistää meitä toinen toisiimme ja Jumalaan.

Epäaitojen esiintymisten seurauksia

Haluaisin tarkastella Ananiaan maaomaisuudesta saadun lahjan antamista Uudessa testamentissa. 

Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan,  ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen. Mutta Pietari sanoi: ”Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.” Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat. Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut. Niin Pietari kysyi häneltä: ”Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?” Hän vastasi: ”Kyllä, juuri siihen hintaan”. Mutta Pietari sanoi hänelle: ”Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois.” Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen. – Ap. t. 5:1-10 

Tämä on hyvin haastava kertomus mietittäväksi. Vielä ennen kuin se alkoi, ei ollut selvää, oliko lahjoitus pakollinen vai ei. Pitikö varhaisten uskovien myydä omaisuutensa ja jakaa kaikki? Mitä syntiä oli tehty tässä tapauksessa?

Ymmärtääkseni tämä lahjoitus ei ollut pakollinen vaan vapaaehtoinen. Tästä seuraa, että Ananiaan synnillä on kaksi pääselitystä. Hänellä olisi voinut olla epäusko ja epäilys eikä hän luottanut, että Jumala pitäisi huolta hänestä ja hänen perheestään. Toisin sanoen hän luopui omaisuudestaan, mutta pelkäsi, että joutuisi taloudellisiin vaikeuksiin, ja siksi hän pidätti itsellään osan kauppasummasta kaiken varalta.

Ehkäpä hän otti itselleen ansiota ja kunniaa, jotka eivät kuuluneet hänelle. Ananias päätti lahjoittaa omaisuuttaan niin kuin Israelin kansa antoi vapaaehtoisia lahjoja ilmestysmajan rakentamiseksi. Hän olisi voinut antaa minkä verran hyvänsä niin kuin voimme havaita Pietarin omista sanoista:

”Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun?” – Ap. t. 5:4a 

Tämä tarkoittaa sitä, että Ananias olisi voinut antaa vähän tai paljon riippuen siitä mihin hänen sydämensä häntä kehotti. Ongelma alkoi, kun hän pidätti osan rahasta itsellään, ja valehteli tämän seurauksena. Oli ikään kuin hän olisi antanut kaiken, mitä hänellä oli, messiaaniselle yhteisölle. Todellinen ongelma oli väärän vaikutelman antamisessa. Hän otti kunnian itselleen, enemmän kunniaa kuin hän ansaitsi. Hän pyrki esiintymään jokaisen silmissä suurena hyväntekijänä, joka myi kaiken omaisuutensa yhteiseksi hyödyksi. Mutta itseasiassa hän salaa pidätti jotain itsellään. 

Tämän tapauksen pitäisi nostaa meille punaisen lipun ja saattaa meidät ajattelemaan omia toimiamme työssä, kotona tai yhteisössämme. Meidän on oltava huolellisia, ettemme saa enemmän ”pisteitä” kuin mitä todellisuudessa ansaitsemme. Esimerkiksi pomomme työpaikalla ylistää meitä jostain saavutuksesta, jossa meillä oli vain vähäinen osuus – meidän on oltava tarkkoja, ettemme ota kunniaa, jota emme ansaitse tai jota ansaitsemme vain osittain. Erityisesti jos vietämme suurimman osan päivästä netissä käyttäen toimiston laitteita henkilökohtaisiin tarpeisiimme.

Toisena esimerkkinä: sanotaan, että päätin pysyä kotona huolehtiakseni lapsista ja laitoin heidät katsomaan TV:tä huoneessaan, samalla kun itse menen katsomaan TV:tä toiseen huoneeseen. Muutama minuutti ennen kuin vaimoni tulee kotiin, vien heidät ulos ja leikin heidän kanssaan ikään kuin olisin käyttänyt tuntikausia lasten kanssa. Nyt kun vaimoni tulee kotiin, on hänen vuoronsa huolehtia lapsista, koska minä olin hyvä isä ja leikin heidän kanssaan aikaisemmin ja olen väsynyt; tämä on tapaus antaa väärä vaikutelma ja samalla se on valehtelemista.

Syyllistymme väärien vaikutelmien antamiseen yhteisössä, ja kun tätä tapahtuu, se aiheuttaa harmia monin tavoin. Yhtäältä otamme kunniaa petollisesti veljiltämme ja sisariltamme yhteisössä. Vaikka kunnia olisi ansaittua, sen vastaanottaminen ihmiseltä tapahtuu sen kustannuksella, että Jumala sitä meille antaisi ja siunaisi elämäämme. Jos annamme vääriä vaikutelmia tai yritämme näyttää vanhurskaammilta kuin todella olemme, me asetamme ihanteen korkealle.  Mutta kun totuus tulee julki, ja näin aina tapahtuu, valheellinen ihanne murtuu, ja tämä voi vahingoittaa monia muita prosessissa.

Luottamus alkaa pienistä asioista

Meidän tulee voida luottaa toinen toisiimme, ja kun paljastuu, että meille valehdeltiin, se johtaa välittömästi rikkinäisyyteen, kipuun, epävarmuuteen ja jopa epätoivoon. Muista, että luottamus on välttämätöntä ei vain tärkeissä asioissa, se alkaa itse asiassa pienistä asioista ensiksi. Jos meihin ei voida luottaa pienissä asioissa työpaikalla, kotona tai perheessä, Jumala ei voi luottaa meihin.

Esimerkiksi joku voi teeskennellä, että hän kykenee parantamaan muita, ja ihmiset seuraavat häntä. Mutta kun paljastuu, että se oli vain kuvitelma, vilpittömät ihmiset loukkaantuvat ja jotain menee rikki heidän sisimmässään.

Toinen esimerkki voidaan nähdä ihmisistä, jotka väittävät olevansa profeettoja, jotka kuulevat sanomia Jumalalta. Vilpittömät ihmiset seuraavat heitä, ja he eivät ymmärrä, miksi he eivät saa ilmestyksiä Jumalalta. Nämä epätoivoiset ihmiset saattavat yrittää paastota ja rukoilla tuntikausia koettaen kaikella voimallaan kuulla suoraan Kaikkivaltiaalta. Kuitenkin heidän hämmästyksekseen lopulta paljastuu, että nämä ihmiset, jotka väittivät olevansa profeettoja, eivät sitä kuitenkaan olleet.

Tässä tapauksessa uskon, että Pietari antaa varoituksen uskoville: jos Ananias ja Safiira antoivat vääriä vaikutelmia, he itse asiassa valehtelivat Pyhälle Hengelle, Herralle ja yhteisölle. Heihin ei voida luottaa eikä heidän tulisi olla osa yhteisöä. Näemme tässä äärimmäisessä tapauksessa Jumalan karkottamassa petkuttajat pois yhteisöstä käyttäen kuolemaa rangaistuksena.

Pitäisikö jalan olla kaasupolkimella vai jarruilla?

Minun mielijakeeni tässä parashassa ja Tooran suosittu osa on jae, joka päättää ja sinetöi 2. Mooseksen kirjan:

”Sillä Herran pilvi oli päivällä asumuksen päällä, ja yöllä oli pilvessä tulen hohde kaikkien israelilaisten silmien edessä; näin oli koko heidän vaelluksensa ajan.”

– 2. Moos. 40:38 

Minä todella rakastan tätä jaetta, koska se opettaa minulle tasapainon tärkeyttä elämässä.

Kaikki elämässä perustuu kaasu- ja jarrupolkimien painamiseen. Kun palamme intoa, luovutamme energiaa ja koneemme saattaa syttyä tuleen – meidän pitäisi rauhoittua. Mutta kun olemme unisia ja juoksemme puoliteholla, meidän pitäisi juoda kupillinen vahvaa kahvia ja herätä. Kun venymme äärirajoille, meidän pitäisi hellittää hiukan, mutta jos olemme liian velttoja, on vaikeaa päästä takaisin rytmiin ja tehdä se, mitä meiltä vaaditaan. Kun olemme liian onnellisina pilvissä, meidän varoitusvalomme eivät toimi, niinpä meidän on laskeuduttava takaisin maan päälle. Kuitenkin jos vaivumme masennukseen, meidän on vähän kohottauduttava, meidän pitää pyrkiä nousemaan.

Pilven patsas ja tulen patsas kulkivat israelilaisten mukana, tuli antaa valoa ja lämpöä kylmällä säällä, pimeässä yössä ja autiomaassa. Pilven patsas kuitenkin antaa varjoa, kätkee erämaan auringon kirkkaudelta. Elämä on sarja vastakohtaisuuksia; tarkoitus on kehittää herkkä tuntuma tietääksemme, milloin painaa jarrua ja milloin kaasua.

Liitän tämän myös hengelliseen elämäämme – me emme voi olla niin sidoksissa hengellisyyteen, niin että laiminlyömme fyysisen puolen. Ei ole terveellistä laiminlyödä elämää. Toisaalta me emme voi laiminlyödä hengellistä puolta huolehtimalla tästä maailmasta.

Lopuksi

2. Mooseksen kirjan loistava päätös kertoo Jumalan laskeutumisesta alas asumaan huoneessa, jonka Israelin kansa rakensi hänelle. Jumala Kaikkivaltias, kaiken Luoja, tulee asumaan ihmisten pariin. 

Tämä kirjan loppu opettaa minulle, että kovan ja vaivalloisen työn jälkeen, kun teemme työtä sydämestämme, Jumala tulee ja asuu keskellämme. Jopa seurakunnassa meidän on huolehdittava pienimmistä yksityiskohdista alkaen tuoleista, keittiötarvikkeista, yleisestä puhtaudesta, tervehtiä toisiamme, eikä tule unohtaa keskinäistä kunnioitusta ja hyviä tapoja. Jos huolehdimme pienistä ja isoista asioista – Jumala tulee asumaan keskellämme.

Voimistu ja rohkaistu, ensi viikolla aloitamme 3. Mooseksen kirjan.