Parashat Balak: Profetia ilman rakkautta on arvoton
30.6.2018,Yehuda Bachana
Tänä sapattina luemme ja tutkimme Tooran lukukappaletta nimeltä Parashat Balak. Baalak näki Israelin kansan edistyksen. Hän havaitsi, että Israelin kansa nautti Jumalan siunausta, ja siksi hän pelkäsi heitä suuresti. Baalak ymmärsi, että israelilaisten siunaus tuli ylhäältä; se oli hengellinen siunaus, joka antoi heille voimaa mittaamattomasti.
Tämän vuoksi Baalak tukeutui Bileamin palveluihin kirotakseen Israelin Kansan, tuottaakseen vahinkoa heille hengellisesti ja sitä myötä myös ehkäistäkseen heidän sotilaalliset voittonsa ja edistyksensä.
Baalakin Israelin kansan häpeällinen siunaaminen
Tässä jaksossa kohtaamme aasin, joka puhui Bileamille. Tapahtuiko näin todella vai oliko se unta? Totuus on, että kertomusta aasista voidaan lukea kahdella tavalla: sekä tosikertomuksena että Jumalan vastauksena Bileamille unessa (tai näyssä).
Joka tapauksessa Bileam meni Baalakin luo kiroamaan Israelin, mutta Jumala ei sallinut hänen tehdä niin. Sen sijaan hän lopultakin siunasi Israelin useita kertoja, joista kuuluisin on se siunaus, jonka me rukoilemme tänäkin päivänä jokaisessa synagogassa ympäri maailmaa mukaan lukien oman seurakuntamme:
“Kuinka ihanat ovat sinun majasi, Jaakob, sinun asuinsijasi, Israel!” – 4. Moos. 24:5
Vain Jumalalle itsellään on oikeus arvostella kansaansa
Jumala odottaa meidän olevan hyviä lapsia. Meidän käytöksemme joskus loitontaa meitä hänestä, mutta tämäkin asia on vain meidän ja Jumalan välinen. Kun kohtaamme ulkoa päin tulevan uhkan, sellaisen kuten Bileamin, joka etsi heikkoa kohtaa Israelin kansan keskeltä, Jumalan rakkaus ilmestyy, ja tämä rakkaus osoittaa, ettei Jumala ole koskaan hylännyt meitä eikä tule hylkäämään.
Sisäisesti Jumala voi vihastua meihin, Israelin kansaan. Kuitenkaan kenenkään muun ei tulisi arvostella Israelia – se on Jumalan yksinoikeus.
On niin kuin meillä kotona: me voimme riidellä ja suuttua perheellemme, mutta se on vain meidän keskeistä. Jos perheen ulkopuolinen uskaltaa sanoa pahasti jostain perheen jäsenestä, me puolustamme häntä. Vieraalla ei ole oikeutta avata suutaan, sillä hän ei ymmärrä eikä kuulu joukkoon. Vieraiden uhatessa perhe, yhteisö ja kansakunta yhdistyy ja nuo sisäiset jännitteet häviävät.
Kuka profeetta Bileam oikeasti oli?
Jakson loppua kohti tultaessa, kuten kaikissa viimeaikaisissa viikoittaisissa Toora –jaksoissa, Israelin kansa luopui ensimmäisestä rakkaudestaan, Jumalasta. He kapinoivat Jumalaa vastaan, ja tästä oli seurauksena vitsaus. Aivan jakson lopussa, sen viimeisissä jakeissa, kohtaamme nuoren, energisen papin, joka kiivaili Jumalan puolesta. Se, mikä on perustavaa laatua olevaa tässä nuoressa papissa, on se, että hän ei ainoastaan puhunut vaan myös toimi. Itse asiassa ensi viikon Toora –jakso onkin nimetty hänen mukaansa.
Bileam on hyvin kiintoisa hahmo. Jos luemme rivien välistä, ymmärrämme, että hän oli yksi Tooran mainitsemista suurista profeetoista. Hänet täytettiin Jumalan Hengellä. Tämä jakso osoittaa, että Bileam puhui Jumalan kanssa säännöllisesti. Tässä me pysähdymme miettimään itseksemme: kuka tämä suuri profeetta oikeasti oli?
Israelin kansa näki hänet vihollisena tai roistona. Kuka oli tämä ilkeä ihminen, joka etsi Jumalaa ja sai välittömästi vastauksen? Kuka oli tämä profeetta, josta kirjoitetaan:
“Näin puhuu hän, joka kuulee Jumalan puheen ja saa tietonsa Korkeimmalta…” (4. Moos. 24:16)
Se, miten tietoa käytetään, on tärkeää
Uusi testamentti kuvaa Bileamia vääränä profeettana. Tämä tarkoittaa sitä, että hän oli oikea profeetta, joka kuitenkin valitsi pahan polun, jolle oli tyypillistä ahneus, itsensä korottaminen ja ylpeys. Hän pyrki tyydyttämään omia aistillisia halujaan. 2. Piet. 2:15 löydämme tästä kuvauksen.
Juudan kirjeessä sanotaan, että hän oli mies vailla hedelmää. Tämä tarkoittaa, että voidaan olla suurta ja viisasta miestä ja tuntea jopa taivaan salaisuudet. Samaan aikaan voidaan kuitenkin olla pahoja ja ahneita, etsien viisautta oman henkilökohtaisen hyödyn saamiseksi.
Voimme saada tärkeän opetuksen Bileamista. Kysymys ei ole siitä, kuinka paljon omistaa tietoa, vaan siitä, miten tuota tietoa käyttää. Juuri tästä Paavali puhuu 1. Kor. 13:2:
“Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.” – 1. Kor. 13:2
Tieto ilman rakkautta on arvotonta
Kaikki tieto, salaisuudet ja profetointi – nämä kaikki ovat arvottomia ilman rakkautta. Rakkaus merkitsee toisista huolehtimista; hyvää tahtoa ympärillämme olevia kohtaan, niiden suojelemista, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään.
Me olemme kaikki uskovia, jotka olemme perehtyneet Raamattuun ja meillä on monenlaista viisautta. Pyrkimyksemme on tuntea syvällisesti se, mihin uskomme, kaivautua oikeaan teologiaan ja Raamatun oikeaan ymmärtämiseen sekä tutkia ja tulkita uskomme periaatteita.
Kysymys, joka nousee Bileamin kertomuksesta, on: mitä me teemme tällä tiedolla? Onko se henkilökohtaiseksi hyödyksi tai henkilökohtaiseksi pelastukseksi? Elämmekö tietoamme ympärillämme olevien, perheemme mukaan lukien, hyödyksi? Raamattu puhuu pääasiassa ihmisten välisistä suhteista, toisten auttamisesta ja huolehtimisesta.
Voidaanko Jumalan suosiota saavuttaa rahalla?
Palataksemme jaksoomme, mooabilaiset näkivät Israelin edistyksen ja sen monet voitot, ja olivat peloissaan. Epätoivon hetkenään Baalak, Mooabin kuningas, kääntyi Bileamin puoleen. Kaikille Israelia ympäröiville kansoille oli selvää, että Israelin menestys oli yliluonnollista. Siksi mooabilaiset ajattelivat, että profeetta Bileamin väliintulo voisi ratkaista heidän pulmansa.
Miksi Baalak tarjosi Bileamille runsaasti rahaa? Kun ensimmäinen lähetystö palasi takaisin ilman Bileamia, Baalak ajatteli, että Bileam haluaisi enemmän rahaa ja kunniaa, niinpä hän lähetti entistä arvostetumman lähetystön matkaan luvaten enemmän rahaa (4. Moos. 22:14). Näin siksi, koska Baalak ajatteli, että jos profeetta suorittaisi määrätyt asiat, hän saattaisi taivuttaa Jumalan suostumaan hänen pyyntöönsä.
Voimme vain myhäillä Baalakin tavalle ajatella. Mitä Baalak odotti? Ikään kuin Jumala voitaisiin ostaa pienellä rahasummalla tai että Bileam kykenisi jotenkin vaikuttamaan Jumalaan ja saisi hänet kiroamaan Israelin tietystä rahasummasta.
Monet ihmiset ovat Baalakin kaltaisia, juutalaiset niin kuin myös kristityt. He näkevät Jumalan rikkaana ja hyvänä isoisänä, jolla on paljon liiketoimintaa.
Tämä lähestymistapa ei ole kaukana meistä. Joskus me ajattelemme. että voimme ”ostaa” Jumalan siunauksen, ajattelemme, että voimme tehdä ”anna ja ota” –sopimuksia Kaikkivaltiaan kanssa. Esimerkiksi voidaan lausua rukous terveyden saavuttamiseksi tai täyttää käsky vain siunauksen vastaanottamiseksi. Toinen esimerkki on nähtävissä siinä, että käydään Jumalan huoneessa vain siksi, että elämällä olisi nyt siunaus.
Tämä lähestymistapa menee perille, koska se perustuu totuuteen. On mahdollista puhua Jumalalle ja jopa vaikuttaa häneen. On mahdollista aidon ja vilpittömän, sydämestä lähtevän rukouksen kautta koskettaa Jumalaa. Me kaikki voimme kohottaa katseemme taivaaseen, avata sydämemme ja nähdä ja tuntea, että siellä on joku, joka kuuntelee ja kuulee meitä.
(Englannin kielisen netissä olevan opetuksen lopussa sanotaan: ”Ole hyvä ja kirjoita Raamatun jae tai kommentteja, jotka mielestäsi kokoavat yhteen tai lisäävät jotakin tämän päiväiseen keskusteluumme”.)
Shabbat Shalom.