Parashat Behaalotecha: Kuka on todellinen Israelin varjelija, Jumala vai Israelin puolustusvoimat (IDF)?
4.6.2018, Yehuda Bachana.
Toora –jaksomme alkaa keskustelulla menorasta (seitsenhaarainen lampunjalka), josta on tullut juutalaisuuden tärkeä symboli. Itse asiassa se toimii myös Israelin valtion symbolina. Oliivipuun oksat oikealla ja vasemmalla symboloivat kaipuuta rauhaan.
Niiden symboliikka perustuu myös tälle haftaran tekstille (profeettajakso viikoittaisen Tooran lukukappaleen yhteydessä):
Ja hän sanoi minulle: ”Mitä sinä näet?” Minä vastasin: ”Minä näen, katso: lampunjalka, kokonansa kultaa, ja sen yläpuolella sen öljyastia, ja lampunjalassa sen seitsemän lamppua, ja seitsemän öljyputkea lamppuihin, jotka ovat siinä ylimpänä. Ja kaksi öljypuuta sen ääressä, toinen öljyastian oikealla, toinen vasemmalla puolella.” – Sak. 4:2,3
Lisäksi meillä on tuttu jae Sakarjalta:
”…Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” – Sak. 4:6b
Apostoli Paavali tulkitsee tätä jaetta, jossa sanotaan, ettei(vät asiat etene) ihmisen voiman vaan Jumalan Hengen avulla:
Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen. – Room. 9:16
Israelin kansallisen symbolin tärkeys
Kuuluisa Tituksen riemukaari esittää roomalaista legioonaan kantamassa temppelistä ryöstettyä sotasaalista. Kaikesta muusta voidaan helposti erottaa menora. Sitä pidetään tunnusomaisena esineenä ”Riemukaaressa”.
On kiintoisaa, että Israelin valtio valitsi menoran kansalliseksi symbolikseen. Se on otettu Rooman voiton muistomerkistä, tarkalleen ottaen symbolista, joka liittyy tuohon alhaisimpaan tilanteeseen, kun kansa joutui maanpakoon ja temppeli hävitettiin. Tässä meidän on ymmärrettävä, että menora Tituksen riemukaaressa on vain pieni osa sotasaalista ja ilmaisu hetkellisestä voimantunnosta, joka lepää muutamien sotilaiden selän varassa.
Raamattu muistuttaa, että ”ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni”. Olemme täällä tänään saaden lämpöä ja valoa tuosta samasta menorasta, joka on kansallinen symbolimme. Roomalaiset sen sijaan ovat menneet tuulen mukana.
Israelin valtio sen sijaan elää ei sotaväen ja voiman vaan Jumalan Hengen avulla!
Kuka on todellinen Israelin varjelija?
Tämä herättää kysymyksen: Kuka on todellinen Israelin varjelija? Joka lauantai me messiaanisena seurakuntana Jerusalemissa rukoilemme varjelusta ja voimaa Israelin valtion sotilaille. Kuka kuitenkin on Israelin todellinen varjelija, Jumala vaiko IDF:n sotilaat?
Olisi helppoa sanoa, että Jumala on Israelin todellinen vartija, ja piste. Tässä tapauksessa me voimme mennä kotiin ja odottaa Jumalaa puuttumaan voimakkaalla kädellä tilanteeseen ja vapauttamaan meidät. Tällainen tulkinta hyväksyttiin, kun Israelin valtio perustettiin.
V. 1948 monet vastustivat muuttoa Israeliin tai valtion uudelleen perustamisen auttamista, koska he uskoivat, että Jumala on Israelin ja juutalaisen kansan todellinen varjelija. Messiaan tehtävä oli perustaa jälleen Israelin maa, ei meidän ihmisten.
Heidän mielestään se tosiasia, että me ryhdyimme toimeen emmekä odottaneet Jumalaa tai Messiasta, todellisuudessa estää Jumalaa toimimasta – ja sen tähden ei tule olemaan siunausta. Se oli heidän tapansa ajatella, ja he olivat väärässä.
Jumala odottaa meidän toimivan
Minä uskon, että Jumala käyttää ihmisiä toteuttamaan hänen tahtoaan. Me olemme vain välikappaleitä hänen käytössään.
Meillä on taipumus keskittyä lahjoihin, sellaisiin kuten profetoiminen, kielillä puhuminen tai opettaminen. Sitä vastoin muut inhimilliset kyvyt nähdään rajoittavina ja johtamassa siihen, että luotamme omaan voimaamme emmekä Jumalaan. Meitä opetetaan olemaan luottamatta omiin kykyihimme vaan luottamaan yksinomaan Jumalaan.
Se on hieno idea, mutta totuus on se, että luodessaan meidät Jumala antoi meille monia lahjoja ja kykyjä, kyvyn ajatella itsenäisesti, antoi terveen ja älykkään mielen, kyvyn suunnitella, laskelmoida ja keksiä uutta.
Jumala antoi meille kaikki nämä lahjat…mukaan lukien kaksi kättä tarkoituksella, että käyttäisimme niitä. Uskon, että Jumala odottaa, että me teemme, ajattelemme, luomme, toimimme ja keksimme – koska tällä tavalla me käytämme niitä lahjoja, jotka Jumala meille antoi. Teemme kuten opettaja, joka opettaa, tai kuten profeetta, joka profetoi, tai kuten jumalanpalveluksen johtaja, joka laulaa.
Kuka löi Goljatin? Jumala vai Daavid?
Luodessaan ihmisen Jumala asetti hänet varjelemaan ja pitämään yllä kaikkea luomakuntaa. Näemme tämän 1. Mooseksen kirjasta.
Jumala loi meille erityisen kyvyn sopeutua, säilyä hengissä, olla kekseliäs ja yksilöllisesti kyvykäs, korkeammalla tasolla kaikkea muuta luomakuntaa. Jälleen päämääränä, että meille syntyy asenne, että käytämme kaikkia Jumalan meille antamia lahjoja hyvään.
Tämä ajatus pitää paikkansa meidän elämämme joka alueella ja samoin myös ympärillämme olevien ihmisten kohdalla. Tämä ajatus on voimassa koskien Israelin todellista suojelijaa.
Kyllä Jumala on Israelin suojelija, ja hänen tahtonsa tapahtuu kävi miten tahansa. Kuitenkin kautta historian Jumala on käyttänyt ihmisiä toteuttamaan hänen suunnitelmaansa. Jumala käytti Daavidia voittamaan sotia ja valloittamaan maan.
Kuka löi Goljatin? Jumala vai Daavid? Oikea vastaus on: Jumala löi Goljatin Daavidin käden avulla:
”Tänä päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänä päivänä taivaan linnuille ja metsän pedoille; ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla on Jumala.” – 1. Sam. 17:46
IDF:n (Israelin puolustusvoimien) moraali
Jos näemme kuvan tässä valossa, silloin Israelin puolustusvoimat ovat Jumalan lähettiläitä. Ne ovat Israelin vartijoita, Jumala käden jatke.
Kun Israel tai IDF mainitaan satunnaisesti maailman uutisissa, se ei tavallisesti esiinny positiivisessa valossa. Velvollisuuteni on nostaa esille totuus Israelista ja IDF:stä.
Uskon IDF:ään, olemme epätavallisen moraalinen armeija. Emme ole kohdanneet ryöstösotaongelmia, vaikka tästä silloin tällöin uutisoidaan. Siviilielämässä tapahtuu joskus varkauksia, ja sitä varten meillä on poliisilaitos.
Olen kiitollinen, että niinä vuosina, jolloin palvelin IDF:ssä, en koskaan kohdannut yhtään ryöstötapausta. Sama pätee koskien raiskausta. Tähän päivään mennessä en ole koskaan kuullut yhdestäkään raiskaustapauksesta tai että kukaan olisi siitä valittanut IDF:ssä.
Nostan esiin nämä kohdat, koska nämä ovat ensimmäiset kaksi asiaa, joita armeijassa tavallisesta tapahtuu kautta ihmishistorian. IDF:n moraali ei pääty näihin kahteen kohtaan. Me uskomme elämän pyhyyteen.
Sotilaan henkilökohtainen moraali
Se laajamittainen ihmiskilpien käyttö, jota terroristijärjestöt harjoittavat Gazassa, Länsirannalla ja Libanonissa – asettamalla päämajansa ja ammusvarastonsa (tai rakettien laukaisualustansa) siviiliväestön keskuuteen, kouluihin ja sairaaloihin – on itse asiassa osoitus siitä, että he uskovat IDF:n korkeatasoiseen moraaliin. Muussa tapauksessa ihmiskilpien käyttämisellä ei olisi mitään syytä.
Lopulta ketjun päässä seisoo yksinäinen sotilas. Hänen (mies tai nainen) moraalinen tasonsa, ”ihmisyytensä”, herkkyytensä toisten kärsimyksille, sitoutumisensa välttää tuhoamista ja tarpeetonta vahinkoa – nämä määräytyvät hänen henkilökohtaisen kasvatuksensa pohjalta.
Uskon, että kansana me kärsimme suuresti toisten ihmisten käsissä, ja me olemme varovaisia vahingoittamaan muita. Lisä näkökulman tuo Tooran opiskelu. Kansana me rakennamme Tooran ja sen sisäisen moraalin varaan.
Olen ylpeä tästä Israelin valtion kuten myös IDF:n sotilaiden symbolista. Mutta silti on tärkeää muistaa:
”…Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” – Sak. 4:6b
Jumalan Sana on maailman valo
Kaiken yläpuolella hallitsee Kaikkivaltias Jumala ja me olemme todella kaikki välikappaleita hänen kädessään.
Tämän koko artikkelin ideana on se, että Jumala on Kaikkivaltias.
Meidän ensimmäinen asiamme pitäisi aina olla se, että olemme sopusoinnussa Raamatun ja Hänen sanansa hengen kanssa. Ajatus on sama, kun Jeshua opetti etsimään ensiksi Jumalanvaltakuntaa. Tämä on tarkoituksemme ja sitä koti me marssimme:
”Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.” – Matthew 6:33
Lukukappaleemme alussa puhutaan menorasta:
”Puhu Aaronille ja sano hänelle: Kun nostat lamput paikoilleen, niin valaiskoot ne seitsemän lamppua seitsenhaaraisen lampun edustaa”.–Numbers 8:2
Lamput temppelin menorassa oli suunnattu sisäänpäin, kohti lampunjalan keskustaa. Valo ei hajonnut kaikkiin suuntiin vaan pikemminkin valot yhtyivät, ja näin menora pystyi valaisemaan maailman.
Me olemme myös valo
Sama periaate pätee meihin. Jos me keskitymme sisäiseen olemukseemme, meistä tulee majakka.
Mitä merkitsee sisäiseen olemukseen keskittyminen? Se on keskittymistä uskoon, rehellisyyteen, luotettavuuteen, uskollisuuteen, rakkauteen, toisista huolehtimiseen ja iloon. Keskity näihin ominaisuuksiin ja kehitä niitä, työskentele niiden avulla, ylläpidä ja vahvista niitä, nämä ovat meidän käyntikorttejamme.
Jos keskitymme ajatukseen, että lamppujen on suunnattava sisäänpäin, siihen kuluu myös kritiikki. Jos haluamme olla kriittisiä, aloittakaamme itsestämme.
Mutta ennen kuin vajoamme itsekriittisyyteen, meidän on löydettävä tasapaino, löydettävä vedenjakaja. Jumala varjelkoon, että itsekritiikistä tulee sellaista, mikä rikkoo ja tuhoaa meitä, sen sijaan sen alkuperäinen tarkoitus on parantaa ja rakentaa.
Tarve tasapainoon kriittisyydessä
Jaksossamme on viittaus kriittisyyteen, erityisesti kielteiseen, mikä ei rakenna eikä auta.
Israelin kansa valitti ja kritisoi Moosesta, alinomaa. Nämä sisäiset taistelut olivat pahempia kuin farao, Punainen meri ja Amalek. Ulkoisten vihollisten edessä me yhdistymme, olemme vahvoja, meillä on voimaa ja motivaatiota. Mutta sisäisten vihollisten edessä kamppailemme ja kärsimme niistä kuolemaan asti.
Haluan ottaa esille yhden tilanteen, miten Mooses suhtautui Israelin kansan alituiseen kritiikkiin ja valitukseen:
”En minä jaksa yksinäni kantaa koko tätä kansaa, sillä se on minulle liian raskas. Ja jos näin aiot kohdella minua, niin surmaa minut mieluummin…” – 4. Moos. 11:14,15a
Ihmiset, vieläpä johtajat, ovat loppujen lopuksi kaikki inhimillisiä olentoja. He eivät kykene kestämään alituista kritiikkiä ja ruikutusta, raja tulee vastaan.
Rohkaisun tarve
Uskovina ja Tooran oppilaina meidän on tutkittava itseämme ja ymmärrettävä, että alituinen valittaminen ei ole myönteinen vaihtoehto, ei yhteisössä, ei työpaikalla eikä kotona.
Itse asiassa koti saattaa olla huonoin paikka, sillä meistä tuntuu, että kotona meillä on vapaus valittaa. Elämme samojen ihmisten kanssa monia vuosia samassa talossa, ja täällä meidän on opittava läksy juutalaisesta kansasta ja sisäistettävä positiivisen asenteen tärkeys.
Jossain kohtaa meidän tulisi korostaa hyviä puolia itsessämme. Tälle on otollinen hetki silloin, kun on halu osoittaa, mikä on väärin jonkun toisen kohdalla.
Osoittamalla muille rakkautta, iloa, kärsivällisyyttä, huomaavaisuutta ja ymmärrystä me voimme valaista maailmaa Messiaan valolla, joka on sisällämme. Ihmiset kaipaavat kuulla myötätuntoisia, miellyttäviä ja arvostuksen sanoja, mutta samaan aikaa me kaikki lankeamme tuomitsemisen ja kritisoimisen ansaan.
Mitä olemme tehneet asioiden parantamiseksi?
Menemme nyt takaisin alkuun, siihen seikkaan, että lamppujen on loistettava sisäänpäin: me aloitamme itsestämme, onko syytä kritisoida itseämme? Aloitetaan tästä: mitä olemme tehneet parantaaksemme tai korjataksemme itseämme?
Rabbi Kook kirjoitti:
“Aidosti vanhurskaat eivät valita pimeyttä vaan lisäävät valoa; he eivät valita pahuutta vaan lisäävät oikeudenmukaisuutta; he eivät valita harhaoppia vaan lisäävät uskoa; he eivät valita tietämättömyyttä vaan lisäävät viisautta.” –Rabbi Kook
Mitä tämä merkitsee? Että ei ole viisasta taistella tyhmyyttä tai pahaa tai inhottavia asioita vastaan, kuka hyvänsä pystyy siihen.
Suurta viisautta on edistää hyvää ja korjata. Ei asettua jotakuta vastaan vaan tuoda enemmän esiin omaa totuuttaan.
Olkoon meillä rauhaisa sapatti, täynnä Messiaan valoa. Shabbat shalom U’mevorach.
