Parashat Terumah: Avustamisemme voima

18.2. 2018, Yehuda Bachana.

Rakastan Parashat Terumah’ia, sillä se puhuu sydämestä ja antamisesta. Se käsittelee sisäisiä taisteluita, joita meillä kaikilla on sen välillä, että haluamme antaa ja auttaa, ja toisaalta sen, että olemme luontaisesti taipuvaisia itsekkyyteen, huolehtimaan tärkeimmästä ihmisestä maailmassa – ”minusta”. Se opettaa sijoittamisen, antamisen ja luovuuden arvoa.

Opimme, että israelilaiset toivat lahjoja sydämestään. He antoivat paljon enemmän kuin oli tarve, kunnes Mooseksen piti todella antaa määräys, että he lopettaisivat tuomisen.

Ja tämän anteliaisuuden seurauksena Jumala tuli asumaan kansan keskelle:

”Ja tehkööt he minulle pyhäkön asuakseni heidän keskellään.” – 2. Moos. 25:8 

Ja niin tapahtui! Kun Israelin lapset olivat saaneet rakentamisen päätökseen, Jumala tuli alas kotiin, jonka he olivat hänelle rakentaneet:

Sitten pilvi peitti ilmestysmajan, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen; eikä Mooses voinut mennä ilmestysmajaan, sillä pilvi oli laskeutunut sen päälle, ja Herran kirkkaus täytti asumuksen. – 2. Moos. 40:34,35 

Anteliaisuuden ja rakkauden paikka

Legenda kertoo, että temppelin, niin kuin ilmestysmajan, sijainti liittyy myös anteliaisuuteen ja rakkauteen.

Kertomuksen mukaan kaksi veljestä työskenteli pellolla, jonka he olivat perineet. Toisella veljelle oli vaimo ja lapsia, kun taas toinen oli perheetön.

Nämä kaksi veljestä tahtoivat varmasti jakaa sadon aivan tasan, mutta joka yö kumpikin heistä meni salaa veljensä viljakasan luo panemaan sinne vähän lisää.

Poikamies ajatteli itsekseen: ”Veljelläni on perhe. Hänellä on vaimo ja lapset ruokittavana. Mutta minä olen yksin ja voin tulla toimeen vähemmällä. Siksi hän tarvitsee enemmän viljaa kuin minä.”

Naimisissa oleva veli ajatteli puolestaan: ”Minulla on lapsia, jotka voivat huolehtia minusta, kun tulen vanhaksi, kun taas veljelläni ei ole perhettä pitämään hänestä huolta, ei ole ketään auttamassa häntä vanhalla iällä. Siksi hän tarvitsee enemmän viljaa kuin minä.

Joka aamu veljet hämmästyivät nähdessään, että vaikka he olivat antaneet pois viljakasastaan, heidän kasansa olivat pysyneet koskemattomina.

Joka yö nämä kaksi veljestä jatkoivat salaista anteliaisuuttaan, kunnes eräänä yönä he kohtasivat toisensa tiellä viljasäkit käsissään. Veljet laskivat säkkinsä maahan ja halasivat toisiaan.

Tuo paikka valittiin temppelin rakennuspaikaksi. 

Tämä on kaunis kertomus. Meidän on nähtävä, miten voimme olla anteliaita ei vain taivasten kuningaskunnalle ja Jumalalle vaan myös kotona perhepiirissä.

Sen sijaan, että kysymme: ”Mitä minä saan?” meidän tulisi kysyä: ”Mitä minä voin tehdä rakentaakseni perhettä ja antaakseni perheelle?”

Ja perheyksiköstä siirrymme eteenpäin, samalla tavoin kuin voimme rikastuttaa perhepiiriä niin voimme rikastuttaa yhteisöä, jne.

Ilmestysmajan rakentaminen merkitsee kansan rakentamista

Palataan ilmestysmajan rakentamiseen. Oli monia syitä rakentaa ilmestysmaja. Yksi syy oli liittää kansaa yhteen yhteisen projektin, kansallisen tavoitteen avulla.

Meidän on hyvä muistaa, että faraon tarkoitus oli tuhota kansan yhteishenki. Nyt meidän on rakennettava kansallistunne, rakennettava keskinäinen vastuuntunne ja työskenneltävä yhdessä pyrkien pääsemään johonkin sellaiseen, mikä ei ole vain kaunista ja kukoistavaa, vaan jolla on myös syvästi hengellistä merkitystä.

Tosiasiassa ilmestysmajan rakentaminen vaati koko kansan yhteistyötä, jokaista kutsuttiin ottamaan osaa jollain tavalla, antamalla varoja tai käyttämällä taitoja. Ja vaikka jollakulla ei olisi ollut mitään näistä, häntä kutsuttiin menemään Besalelin luo oppimaan taitoja, sillä hän oli se, joka oli saanut ”kyvyn opettaa muita” (2. Moos. 35:34).

Antaminen oli etuoikeus, ei velvollisuus. Koko kansa vastasi myöntävästi. Jännitys, aktiivisuus ja anteliaisuus toimivat yhdessä, kunnes projekti oli onnellisesti viety päätökseen.

Kuten mainitsimme alussa, kansa antoi niin paljon ja teki työtä niin kovasti, että Mooseksen oli annettava määräys, jolla lahjoitusten virta pysäytettiin ja työt lopetettiin, sillä kansa antoi ja teki liian paljon (2. Moos. 36:5-7).

Jumala on kiinnostunut pienimmistä yksityiskohdista

Koko kansan lahjoitusten ja kovan työn ansiosta jokainen kansalainen tunsi, että ilmestysmaja oli heidän omansa, ja että menestyksekäs lopputulos oli sekä henkilökohtainen että kansallinen saavutus.

Tämän ymmärryksen mukaisesti me voimme tajuta, miksi niin paljon 2. Mooseksen kirjasta on omistettu yksityiskohtaiselle kuvaukselle ilmestysmajan rakentamisen kustakin vaiheesta.

Tämä oli suurin ja tärkein projekti, jonka Israelin kansa yhdessä toteutti, jokainen yksityiskohta oli heille kallisarvoinen ja tärkeä, sekä myös Jumalalle. Katsotaan, miten Jumala kiinnittää huomiota pienimpiin yksityiskohtiin ilmestysmajassa:

”Ja tee asumus kymmenestä telttakankaan kaistasta, jotka ovat 
valmistetut kerratuista valkoisista pellavalangoista ja punasinisistä, purppuranpunaisista ja helakanpunaisista langoista, ja tee niihin taidokkaasti kudottuja kerubeja. Kunkin kaistan pituus olkoon kaksikymmentäkahdeksan kyynärää ja leveys neljä kyynärää; kaikilla kaistoilla olkoon sama mitta. Viisi kaistaa yhdistettäköön toisiinsa, ja samoin toiset viisi kaistaa yhdistettäköön toisiinsa. 
Ja tee silmukat punasinisestä langasta ensimmäisen kaistan reunaan, yhdistetyn kappaleen laitaan, ja samoin toisen yhdistetyn kappaleen viimeisen kaistan reunaan. 
Tee viisikymmentä silmukkaa ensimmäiseen kaistaan, ja tee viisikymmentä silmukkaa vastaavan kaistan laitaan, toiseen yhdistettyyn kappaleeseen, niin että silmukat ovat kohdakkain. Ja tee viisikymmentä kultahakasta ja yhdistä kaistat toisiinsa näillä hakasilla, niin että siitä tulee yhtenäinen asumus.” – 2. Moos. 26:1-6 

Katso yksityiskohtaista kuvausta. Jumala antaa yksityiskohtia myöten ohjeet verhojen mitoista, niiden määrästä, niiden väristä, silmukoiden materiaaleista ja jokaisen langan asemasta ja materiaalista.

Niin kuin näimme viime viikon Toora-jaksossa ja kuten on nähtävissä kautta Raamatun, Jumala opettaa Moosekselle ja meille siviililain vastuuvelvollisuuden hienouksia. Tällä kertaa me yhtäkkiä näemme, että nyt Jumala on kiinnostunut asioista kuten koiranpureman hyvittämisestä tai aasin varastamisesta.

Jumalaa huolettaa ihmisten riidat, vieläpä kun ne johtuvat pienistä (raha)summista. Jumalaa kiinnostaa ilmestysmajan verhojen leveys, niiden materiaalit ja kuinka monta silmukkaa niissä on. Mikään ei ole liian pientä Jumalalle.

Jumala, joka loi linnunradan, päätti, että tämä maailma on Hänelle tärkeä. Niinpä jokaisella lehdellä, joka lepattaa tuulessa, ja jokaisella hiekanjyvällä erämaan sydämessä on merkitystä.

Kyllä, kaikkivaltias Jumala on kiinnostunut meistä, ihmisistä, jotka Hän loi kuvakseen.

Jeshua opettaa ja korostaa tällaista ajattelua. Jumala huomaa pienimmät yksityiskohdat maailmassamme, ympäristössämme ja tietysti meidän elämässämme.

Olen varma, että olemme joskus kaikki tunteneet itsemme yksinäisiksi ja pieniksi. Olemme tunteneet, että olemme liian pieniä, jotta Jumala ottaisi meidät vakavasti, liian pieniä, jotta Jumalan pitäisi tulla häirityksi johtaessaan maailmaa, että Hän voisi koskettaa pientä elämäämme.

Maailma on niin suuri ja Jumala niin valtava! Keitä me olemme Hänen silmissään? Tomua?

Tämän viikon Parasha’ssa näemme, että Jumala välittää ja että pienimmällä silmukallakin on merkitystä. Jeshua opettaa vakuuttavasti, että Jumala näkee ja ottaa kaiken huomioon:

Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. – Luke 12:6,7 

Olemme yhdenvertaisia, koska meidät on tehty Hänen kuvakseen

Metsä muodostuu vain yhdestä puusta, jonka seurassa on toinen ja taas toinen, ja samoin muodostuu ihmiskunta ihmisestä ja toisesta ihmisestä ja taas toisesta. Ja taivaallinen Isämme huolehtii ja ottaa huomioon pienimmät yksityiskohdat, kuten päämme hiukset.

Eikä kukaan ole marginaalinen tai vähemmän tärkeä. Juutalaiset oppineet sanovat viisaasti, että jokainen ihminen on kokonainen maailma.

Alkuperäinen käsitys Jumalan kuvasta löytyy 1. Mooseksen kirjasta. Se kertoo meille, miten ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Täältä tulee käsite elämän pyhittämisestä ja ankara veren vuodattamiskielto, sillä ihmisen tappaminen tekee tyhjäksi elämän jumalallisen tarkoituksen.

Täältä saamme myös ajatukset tasa-arvosta, vapaudesta ja veljeydestä ihmisten välillä. Sillä kaikki on luotu Jumalan kuvaksi.

Juutalaiset oppineet ilmaisivat tämän sanomalla, että kenenkään veri ei ole punaisempaa kuin toisen, siksi kenenkään ei ole soveliasta, olipa hän miten suuri tahansa, tehdä tyhjäksi toisen ihmisen olemassaoloa oman olemassaolonsa tähden tai vallitakseen tätä. Pikemminkin meidän on määrä kohdella toisiamme rakkaudella, veljinä ja sisarina.

Tämän käsityksen mukaisesti, kun yksi vahingoittaa toista, fyysisesti tai henkisesti, hän vahingoittaa Jumalan kuvaa. Ja ne, jotka halveksivat ihmistä, halveksivat itse asiassa Jumalaa hänessä.

Avustamisemme voima

Heprean sana “Terumah”, joka on lukukappaleemme otsikkona, tarkoittaa ”avustamista”. Avustaminen on suuri ja tärkeä asia, koska se saa aikaan tunnun siitä, että kuuluu johonkin. Se avaa sydämen ja herättää tunteen.

Pannaan hetkeksi mielistämme sivuun ajatus loistavasta ilmestysmajasta erämaan keskellä. Katsotaan, miten Raamattu kuvaa ilmestysmajan rakentamishanketta. Se on köyhän kansan projekti. Se on hutera erämaan maja – tehty sekalaisista materiaaleista ja tarvikkeista. Mutta kaikki tämä yhdessä muodostaa yhden suuren yhteisen sydämen.

Avustusten yksityiskohtainen erittely kertoo, että itse asiassa lahjana tuotujen materiaalien yksinkertaisuus on se, mikä antaa suuruuden ilmestysmajalle.

Avustuksemme liittää meidät toisiimme ja Jumalaan, ja sydämestämme antaminen oikeuttaa meidät Jumalan läsnäoloon keskellämme.

Shabbat Shalom.